maanantai 10. heinäkuuta 2017

Aavan meren tuolla puolen

Neulefestareiden jälkeisessä ajassa olo tuntuu jokseenkin hiljaiselta ja kummalta. Neljä päivää surffailua neuleskenen ytimessä uuvuttaa, vaikka huippua olikin, ja nyt tuntuu siltä, että takki on aivan tyhjä.


Tällaisena päivänä on siis erinomainen hetki herätellä kesäpäikkäreillä uinuvaa blogia ja julkaista nämä sukat, jotka pääsin testaamaan keväällä.


Hyvin simppeli ja kaunis on tämä malli. Muuten ihan perussukka, mutta kummankin jalan ulkoreunassa kulkee kuvio. Ei varmaan tarvitse sanoa, että ehkä kerran tarvitsi vilkaista kaaviota eikä sen jälkeen tarvinnut juurikaan katsella ohjetta. Aa että!

Langan kaunis väri ei ollut aivan täydellinen ajatellen sukan kuviota. Kyllä se siitä erottuu noin ihan oikeasti katsellessa, mutta kameran linssin läpi oli näemmä aika vaikea saada erottumaan. Onneksi Ravelryssa mallisivulla on kosolti kauniita projekteja, joista voi käydä katselemassa paremmin jos täältä ei kunnolla erota ;).
Tehkäähän tekin Aavat!

Malli: Aava by Heidi Alander
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Puikot: 2.00 mm

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Sleeping Lotus

Helmikuun lopulla kaipasin jo kovasti kevättä ja valoisia iltoja. 


Kun sain neulottavaksi nämä sukat, tiesin jo lankavarastoa mylläämättäkin mikä lanka, ja erityisesti väri, sopisi täydellisesti tarkoitukseen.


Neuloin nämä Sleeping Lotus -sukat Väinämöisestä värissä Omppu. Tähän väriin on saatu sullottua samalla keväinen ja toisaalta kovasti räimeä vihreä.


En ole vielä raaskinut käyttää näitä sukkia, niin nätit ne ovat. Ja toisaalta, koska nyt luonto on kauneimmillaan ja täynnä tuota samaa kaunista väriä, niin ehkäpä odotan pimentyvää syksyä kunnes sukat pääsevät helpottamaan kevään ja valoisan ajan odotusta.

Malli: Sleeping Lotus by Heidi Alander
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Puikot: 2.00 mm

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Blomst

Toukokuun lopulla käväisin viikonloppureissulla Jyväskylässä.


Piipahdimme Titityyn neuleillassa, enkä voinut mitenkään vastustaa langan kutsua. Tämä Walkcollectionin Tough Sock sieltä hyllystä kovasti huuteli, että mukaan olisi päästävä. Eipä siinä sitten muu auttanut kun kotiuttaa lanka.


Tämä lanka on siitä erikoislaatuinen, että se on ihka ensimmäinen specklelankani. Kuten olenkin maininnut, olen hiukan jälkijunassa aina näissä muotivillityksissä. Niin myös tämä specklevillitys ei oikein kiehtonut minua alkuun. Viime kesän festareillakin oli tarjontaa yllin kyllin ja painostusta specklen hankkimiseen. Ei pystynyt.


Nyt vasta olen alkanut katsella specklejä sillä silmällä. Tosin melko maltillisella aloitin, tämän langan värit tuovat mieleeni minttusuklaan. Ja sitä myöten tietysti kesän. Sukkamallin nappasin uutukaisesta Laine Magazinen kakkosnumerosta. Oli kuulkaa niin kivat sukat, että tartten kyllä toisetkin!

Malli: Blomst
Lanka: Walkcollection Tough Sock
Puikot: 2.25 mm

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Silmu

Vuoden toinen Taito-lehti tarjoili taas mukavaa luettavaa ja neulottavaa. Heti kärkeen halusin neuloa Silmu-kämmekkäät, joista olinkin nähnyt jo aiemmin Taidon Facebook-feedissa maistiaisia.



Tuumasta toimeen. Ohje on hyvä ja selkeästi kirjoitettu. Pitsikuvio on nopeasti ulkoa opittavissa eikä ohjetta tarvitse tuijottaa kauaa. Langaksi valikoin kauan marinoituneen Isagerin Highland Woolin. Tuo lanka on muuten aivan unelmaisen lämpöistä, eikä minusta kovinkaan karkeaa.


Kämmekkäät tuli sutjakkaasti valmiiksi. Kuitenkin huomasin käsilämpöisten pyörivän käyttöä vailla neulekassissani. En taida sitten kuitenkaan olla niin pitsin ystävä kuin ajattelin. Lisäksi olin ajatellut näiden päätyvän työpaikalle käsiä lämmittämään, mutta siinä tapauksessa pitsi olisi ollut parempi vaihtaa palmikkoon tai joksikin muuksi pintaneuleeksi.


Onneksi lähipiiristä löytyy juuri sopiva kohde näille kauniille kämmekkäille. Kiikutin nämä vihreät lämpöiset orkidean kera äidille. Lahja oli ihan nappiin ja pääsi heti käyttöön.

Malli: Silmu by Sanna Römpötti
Lanka: Isager Highland wool
Puikot: 2.50 mm

maanantai 1. toukokuuta 2017

Bright Days

Ihanaa toukokuuta!


Vapunpäivän kunniaksi esittelen teille tämän keväisen ihanuushuivin.


Huivi aloitetaan muutamalla silmukalla ja heti raidoittaen, muoto syntyy lisäämällä ja kaventamalla erinäinen määrä silmukoita kummallakin puolella. Myös tuo pitsireunus olisi ollut mahdollista tehdä raidalliseksi, päätin kuitenkin antaa pitsille tilaa ja tein sen yksivärisenä.


Päävärinä käytin hyvin marinoitunutta Hopeasäikeen Cash-lankaa. Raitaväriä jouduin hiukan pohtimaan ja metsästämään, lopulta päädyin Manos del Uruguayn Alegrian jämä-harmaaseen.

Huivista tuli ihanan pehmoinen ja keveä! Aivan täydellinen lämpeneviin kevätpäiviin ja sävy sävyyn oranssin kevättakkini kanssa!

Malli: Bright Days by Heidi Alander
Lanka: Manos del Uruguay Alegría, Hopeasäie Cash
Puikot: 5.00 mm

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Cordelia

Tammikuussa käväistiin toverin kanssa Tampereella. Kartoitettiin lankakauppojen tarjontaa ja käytiin kissakahvila Purnauskiksessa syömässä erinomainen lounas ja tietysti katteja rapsuttelemassa. Iltapäivällä jälleen suuntasimme juna-asemalta omiin suuntiimme. Ihan hurjan kivaa oli!

Kuvat: Tiina Rammo
Lankaideasta tarttui ihan väkisin mukaan Manos del Uruguayn Alegriaa vyyhdillinen. Pohdin pitkään myös toista väriä samaa laatua, mutta en osannut perustella sitä riittävän hyvin, joten hyllyyn jäi.

Ei sitten mennyt montaakaan päivää kun tuli tarjolle testihuivi. Kahta eriväriä fingering-vahvuista lankaa tarvittiin. Pitihän se toinenkin vyyhti sitten tilata jälkijunassa sieltä Tampereelta. Parempi myöhään jos silloinkaan!


Tässä Cordelia-huivissa on itselleni hiukan erilainen rakenne, ainakin siihen nähden mitä olen tottunut tekemään. Ensin ainaoikein-osuus lisäyksineen ja kavennuksineen, sitten reunapitsi toisella värillä. Suuresti inhoamaani silmukoiden poimimistakin oli tarjolla. Mietin jo etukäteen kuinka saisin kiemurreltua siitä. Mutta ei siitä mihinkään päässyt, poimittava oli.

Näin jälkikäteen on hiukan huvittavaa kuinka paljon voi hanttiin pistää yksinkertaista asiaa, etenkin kun tässä tapauksessa tuo silmukoiden poimiminen ei todellakaan ollut mikään vaikea juttu. Ohjeessa on hyvät evästykset ja opastukset. Ennen pingotusta katselin huivin kokoa hiukan skeptisenä, että kuinkahan. Mutta kuten näkyy, ihan on kokoa kyllä. Pingotus pelasti jälleen kerran.


Huivin viimeistelyssä meinasikin tulla hiukan kiirus. Sain silmukat pääteltyä siinä puolen yön tienoilla. Huivi kasteluun, äkkinäinen pingotukseen laitto. Noin viisi tuntia myöhemmin kuivauksen viimeistely föönillä ja lähtö Jyväskylään. Siinä päivällä sitten suoritimme huivin kuvauksen. Meinasi, mutta vain meinasi tulla vähän kiire.

Tässä kevään korvalla olen pitänyt aika tiiviisti tätä huivia. On kevyt ja lämmin eikä hiosta. Siis aivan ihana! Ohje on taattua Heidiä, eli ihan huippu! Tehkää tekin! :)

Malli: Cordelia by Heidi Alander
Lanka: Manos del Uruguay Alegría
Puikot: 4.00 mm ja 5.00 mm

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Get Cosy

Helmikuussa pääsin testailemaan taas sukkia.


Langat kävin valkkaamassa Anjalinilta. Keväänvihreä Salla huuteli hyllystä sen verran kovin, etten voinut jättää sitä hankkimatta.


Näitä sukkia oli kyllä aika vekkuli tehdä. Melko yksinkertainen malli, mutta mielenkiinto pysyy koko ajan. Kun koko ajan kumminkin vähän jotain tapahtuu.


Tykkään erityisesti korostetuista kiilakavennuksista ja lisäksi tuosta hiukan paksummasta lankavalinnasta näihin sukkiin.

Kiitos Pauliinalle kivasta sukkaohjeesta! :)

Malli: Get Cosy
Lanka: teetee Salla
Puikot: 3.00 mm

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Quiet Folly

Neuloin alkuvuodesta vähän mahdottoman hauskat sukat. Lankavalinnassa päädyin jälleen kerran suosikkiini Väinämöiseen.


Sukkien kuvio rakentuu langankierroista ja kierretyistä silmukoista. Kuvio käsittää koko varren ja loput sukasta neulotaan sileää.


Nämä sukathan ovat siis aivan mahtava telkkarineule! Alun jälkeen kaaviota ei juurikaan tarvitse katsella, senkun posottelee menemään vaan!


Ohje passaa monenlaisille langoille. Yksivärisessä langassa kuvion erottuminen on toki selvää. Minä halusin hiukan testata kuvion näkymistä kirjavammassa langassa ja ai että tuli vekkulit.


Suosittelen lämpimästi neulomaan nämä sukat, ohje on ilmaiseksi ladattavissa Ravelrysta!

Malli: Quiet Folly
Puikot: 2.00 mm
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Copycat

Muutama vuosi sitten näin toverin projekteissa vekkulit sukat. Sukansuut ja kärjet olivat aivan kuin dipattuja. Kyselin tuolloin mitenkä tuollaiset saa tehtyä, mutta hiukan rajalliset taidot aikanaan jättivät ohjeen muhimaan ja odottamaan parempaa aikaa.


Tammikuun lopulla tuo parempi aika sitten koitti. Olin värkännyt näistä samoista langoista melko lailla pieleen menneet kirjoneulesukat ja ajattelin, että saisinkohan tehtyä loppulangoista edes hiukan kelvollisemmalla ulkonäöllä varustetut sukat.


Tein nämä sukat varpaista varteen. Harmillisesti tuo kirjoneuleraita ei tuolla sukansuussa erotu kovin hyvin. Syy siihen on oranssin langan vähyys. Lanka riitti juuri ja juuri, jäljelle jäi metrin verran oranssia. Pääasia on kuitenkin se, että nämä sukat onnistuivat juuri niinkuin ajattelinkin. Nätit ja lämpöiset!

Malli: Omasta päästä, kirjoneuleraidat Tiinan muistiinpanojen mukaan
Lanka: Rintalan tilan Ilo&Suru
Puikot: 2.50 mm

perjantai 24. helmikuuta 2017

All The Roads

Tammikuun alussa vallitsi ohjetyhjiö. Olin juuri saanut valmiiksi Semillasta neulotun huivin ja pohdin, että mukava kaveri huiville olisi samasta langasta tehdyt kämmekkäät. Kämmekkäät ovat minusta mukava välipalatyö. Ne ovat nopeat tehdä, ja samalla voi hiukan pohdiskella seuraavan työn yksityiskohtia.


Asiaa sitten pohdiskelin tovereiden kanssa ja sainkin vinkin, että Instagramissa on näkynyt samalla lankavahvuudella neulotut kämmekkäät ja testineulojia etsitään. Ryykäsin saman tien instaan ihmettelemään ja aika pian olinkin jo lähettänyt kyselyä Linalle, että josko mahtuisin vielä testiporukkaan. Eikä mennyt kauaa kun sähköpostiin sitten kilahtikin ohje ja sai alkaa työhön.


Heti silmukoiden luomisen jälkeen aloitetaan hirmu kiva mallineule, sitä toistetaan hyvä tovi. Sitten neulotaan pieni tovi sileää ja tehdään peukalokiila, ja sitten taas jatketaan mallineuleella. Ja voi vitsi, tulipa ihan älyttömän kivat ja somat kämmekkäät! Suosittelen oikein lämpimästi tätä mallia, nopeat ja mukavat ovat neuloa! :)


Lanka: BC Garn Semilla
Puikot: 4.50 mm

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Frozen River

Loppuvuodesta sain testattavakseni Heidin uuden huiviohjeen. Oli mukavaa päästä neulomaan vähän paksumpaa huivia tällä kertaa, ohjeessa käytetään siis DK-vahvuista lankaa.



Minulla ei ollut mahdollisuutta käyttää ohjeessa mainittua siililankaa, mutta kaapistani löytyy kosolti pullonvihreää Semillaa. Niistä piti tulla viime keväänä takki, mutta sitten suunnitelmat muuttuivatkin.


Semillalla sitten lähdin testailemaan ohjetta. Jälleen kerran ohje oli jo valmiiksi ihan timanttinen, ei mitään huomauttamista. Ohjehan on hurja simppeli itsessään, ensin sileää tiettyyn silmukkamäärään asti, sitten reunuspitsi, päättely ja pingotus.


Näillä eväillä saatiin varsin kaunis huivi aikaiseksi! Kuvauspäivänä oli kova pakkanen ja huivin taustaksi saatiin hiukan kuuraista näkymää. Tämä huivi pääseekin lahjalaatikkoon odottamaan kuluvaa vuotta.

Malli: Frozen River
Lanka: BC Garn Semilla
Puikot: 4.50 mm